Uutiset

Vapaaehtoiset pelastajat ahkeria Pirkanmaan järvillä vuonna 2013

14.11.2013

Veneilykausi on päättymäisillään ja Suomen Meripelastusseuran Pirkanmaa ry on lopettanut päivystystoimintansa sekä Tampereella että Valkeakoskella. Edelleen syysveneilijät saavat kuitenkin apua palokunnilta soittamalla numeroon 112.

 

Toimintakausi oli alueellisesti tarkasteltuna vilkas ja vapaaehtoisia hälytettiin erilaisille pelastustehtäville järvialueille yhteensä 101 kertaa. Tämän lisäksi suoritettiin kymmeniä erilaisia valistus- ja turvaamistehtäviä sekä partioitiin ja harjoiteltiin satoja tunteja. Hälytystehtävistä valtaosa liittyy vesiliikenteeseen ja yleensä onnettomuuden aiheuttajana on tekninen vika veneessä tai veneilijän huolimattomuus, mikä johtaa esimerkiksi karilleajoon.

Vakavia kuolemaan johtaneita tilanteita yksikkömme kohtasivat kaksi kertaa ja viisi henkilöä pelastimme vedestä tai muuten vaarallisesta paikasta. Yhteensä apuamme sai 156 henkilöä ja 80 venekuntaa.

Mieleenpainuvimpia tehtäviä ovat olleet varmastikin miehistöillemme ilmaliikenneonnettomuus Ylöjärvellä vesitason kaaduttua laskeutumisen yhteydessä, navakassa pohjoistuulessa tapahtunut karilleajo Tampereen Näsijärvellä ja lääkärihelikopterin miehistön kuljettaminen loukkaantuneen henkilön luokse saareen Valkeakoskella. Apuveneemme Särkkä on liikkunut myös maanteitse ja sen on voinut nähdä ainakin Kangasalan Vesijärvellä ja Sastamalan Kutalassa Kulovedellä.

Uuden pelastusveneen saapuminen Näsijärvelle on aiheuttanut valtavan koulutuspaineen Tampereen pelastusaseman miehistölle. Tästä on kuitenkin selvitty hyvin ja valtaosa miehistöstä on suorittanut veneen tyyppikoulutuksen hyväksytysti. Syksyn pimeydessä suoritetut viimeiset hälytystehtävät ja harjoitukset osoittivat viimeistään veneen kyvyt selviytyä Näsijärven välillä haastavistakin olosuhteista. Pelastusveneelle etsimme edelleen taloudellista tukijaa, jolla tulee olemaan mm. kunnia nimetä tämä vielä nimetön veneemme.

Valkeakosken ja Tampereen pelastusasemilla rekrytoitiin myös tänä vuonna uusia miehistönjäseniä onnistuneesti sekä heidän, että olemassa olevan miehistön osaamistä kehitetään ja ylläpidetään säännöllisillä viikkoharjoituksilla. Uusia miehistötoiminnasta kiinnostuneita etsimme jälleen ensikeväänä. Koko yhdistyksen voimin toteutimme muutamia jäsenhankintakamppanjoita, joiden avulla saimme jäseniksimme esimerkiksi veneilijöitä ja mökkeilijöitä, jotka haluavat tukea toimintaamme.

Yhdistyksen syyskokousta vietettiin menneenä lauantaina Valkeakoskella mukavan suuruisella kokousväellä. Kokouksessa oli aiheena mm. tulevan vuoden toiminta ja rahoitussuunnitelmien hyväksyminen. Tulevan vuoden suurimpina tavoitteina on järjestää Tampereella Valtakunnalliset Meripelastustaitokilpailut elokuun viimeisenä viikonloppuna ja perustaa Kommodoriklubi yrityksille ja yhteisöille, jotka lähtevät mukaan vesiturvallisuustalkoisiin Pirkanmaalla.

Syyskokouksessa valittiin myös yhdistyksen hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle. Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että kaikki erovuoroiset; puheenjohtaja Vesa Rauhala, jäsenet Aku Virjula ja Pekka Järveläinen, saivat jatkaa tehtävissään.

Alkutalven vapaaehtoiset vesipelastajat saavat rauhoittua ja kerätä voimia jälleen uuteen toimintakauteen. Talvella pidämme joitakin harjoituksia, valmistaudumme tulemaan kesään veneitä ja kalustoa huoltamalla sekä keskitymme perinteiseen yhdistystoimintaan entistäkin parempien vesiturvallisuuspalveluiden tarjoamiseksi Pirkanmaan järvillä.

Subscribe to Uutiset
Tekninen toteutus: W3 Group